torstai 20. syyskuuta 2012

Talvi tulee. Piste.

Talvi. Se alkaa reilun viikon päästä. Piste.

Espanja siirtyy 1.10. "virallisesti" talviaikaan. Käytännössä siis aukioloaikoja lyhennetään, jotkut paikat menevät kokonaan kiinni ( jotkut ovat kiinni tammi-helmikuun ), uima-altaat suljetaan ja kaupoissa aletaan myydä talvivaatteita. Meikäläisittäin välikausivaatteita.
Onhan täällä talvella kylmä ( hah hah haa ), tammi-helmikuussa keskilämpötila on vain 11-12 astetta, päivisin kuitenkin voi olla 16 astetta. Lokakuussakin on vielä parikymmentä astetta. Ei se nyt minusta kylmä ole, mutta minä olenkin suomalainen joka on tottunut periferisiin olosuhteisiin.
Vielä on lämmintä, nytkin mittari näyttää 27 astetta varjossa. Silti meidän allas on kiinni. Koska niin on päätetty. Kelejä riittäisi vielä muutamaksi viikoksi ja näköjään asiakkaitakin koska altaalla on lähes aina porukkaa, varsinkin viikonloppuisin. Mutta niin on päätetty. Eikö tämä sulkemisaika voisi olla joustava noin niinkun säiden yms. mukaan? Ei, koska niin on päätetty ja talvi alkaa ensi viikolla.

Tämä kai tavallaan kuvaa niitä syitä miksi Espanjassa on talouskriisi. Asiat tehdään tietyllä tavalla koska niin on päätetty sen sijaan, että asiat tehtäisi sen mukaan mikä on kysyntä ja tarve.

Suomeen on ennustettu hyisen kylmää talvea mikäli iltapäivälehtiä on uskominen. Tulisivat espanjoolit käymään Suomessa niin tietäisivät mikä on talvi.
Mutta täällä talvii alkaa reilun viikon päästä. Koska niin on päätetty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti