keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Halpa, halvempi, taimen.

Onko Espanjassa halpaa? Monilla on se käsitys, että on. Vastaus on kyllä. Ja ei.
Riippuu, ihan niinkuin muuallakin, pitkälti siitä mitä ostaa. Claro.

Viikon tai kahden lomamatkahan ei anna täyttä kuvaa hintatasosta, koska silloin hyvin pitkälti käytetään niitä turisteille suunnattuja palveluita. Olkoonkin, että nuo kyseiset palvelut on meidän koti-Suomen hintoihin verrattuna halpoja, halvemmallakin saa. Olut sopii tähänkin tilanteeseen. Siis mittariksi. Hinnoista siis.
Benalmadena ei onneksi ole ihan niin turistirysä kuin naapurinsa Torremolinos ja Fuengirola eli täältä löytyy paikallistakin meininkiä ja se tietty vaikuttaa hintoihin. Arroyo de la Mielissä eli keskustassa saapi olusen noin eurolla. Perheemme suosittelee lämpimästi Espanjan laajuista ketjua nimeltään Cerveceria 100 montaditos ( www.100montaditos.com ). Jos olusen ja pienen suolapalan nälkä yllättää, kannattaa mennä. Tarjolla on salaatteja, ranskalaisia ja minisämpylöitä erilaisin täyttein. Halvin sämppi maksaa 80 senttiä ja kallein 2 euroa. Ja kirsikkana kakussa, jos ostat "ruoan", maksaa 0,5l olut euron. Jos et, se maksaa 2 euroa. Maanantaisin siellä on tajous; 2 olutta ja 6 sämppiä vitosella, 25 olutta ja 25 sämppiä 25€ ja viimein 100 olutta ja 100 sämppiä - kyllä - 100€. Että ei muuta kuin kaverit messiin ja kaljalle.
Kun siirtyy rantaan ja sataman liepeille, missä turistit pörrää, on kalja heti ainakin tuplasti kalliimpaa.

Ruokakauppaan meillä menee puolet vähemmän rahaa kuin kotona. Tulee toki syötyäkin vähemmän kun on niin lämmintä, mutta on se ruoka oikeasti halvempaakin. Seuraa esimerkkejä: maitolitra n.60 senttiä, litran juotava jogurtti 1,20€, tuore taimen 5€/kilo, 1,5 litran jäätee 1,25€ ( muutenkin kaikki juomat on huomattavasti halvempia ) ja niin edespäin. Lähes kaikki on edes vähän halvempaa kuin Suomessa. Ja toistan vielä: tuore taimen 5€/kilo!
Sitten on tuo kuningas alkoholi, jota myös saa maitokaupasta ostaa. Me kun tykätään punaviinistä niin ei se yhtään haittaa, että pullo ihan kelvollista punkkua irtoaa parilla eurolla. Sitten kun haluaa pröystäillä niin voi sijoittaa euron lisää. Viskipullon saa vitosella, samoin rommit ja konjakit ja muut.
Summa summarum, ruoka ja juoma ovat siis halvempia kuin Suomessa.

Moni muu asia sitten ei olekaan. Turistikrääsäkauppoja lukuunottamatta vaatteet on ihan yhtä kalliita kuin kotona. Samoin kenkäosasto. Minä en tosin ole korkkareita vuosiin ostanut, joten olen ehkä hieman jäävi sanomaan, mutta siinä 30€ kieppeillä nuo näyttäisivät olevan.
Dvd:t samoissa hinnoissa ja konsolipelit. Hajuvedet ehkä jopa vähän kalliimpia. 95-bensa on siinä 1,40-1,50€.

Paljonhan tästä hintavertailusta voisi kirjottaa ja verrata kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä, mutta enpähän viitsi. Tulisi ihan liian pitkä tarina.
Sen verran vielä sanon, että jos asuisin täällä söisin kalaa joka päivä. Tuore taimen 5€/kilo!

torstai 20. syyskuuta 2012

Talvi tulee. Piste.

Talvi. Se alkaa reilun viikon päästä. Piste.

Espanja siirtyy 1.10. "virallisesti" talviaikaan. Käytännössä siis aukioloaikoja lyhennetään, jotkut paikat menevät kokonaan kiinni ( jotkut ovat kiinni tammi-helmikuun ), uima-altaat suljetaan ja kaupoissa aletaan myydä talvivaatteita. Meikäläisittäin välikausivaatteita.
Onhan täällä talvella kylmä ( hah hah haa ), tammi-helmikuussa keskilämpötila on vain 11-12 astetta, päivisin kuitenkin voi olla 16 astetta. Lokakuussakin on vielä parikymmentä astetta. Ei se nyt minusta kylmä ole, mutta minä olenkin suomalainen joka on tottunut periferisiin olosuhteisiin.
Vielä on lämmintä, nytkin mittari näyttää 27 astetta varjossa. Silti meidän allas on kiinni. Koska niin on päätetty. Kelejä riittäisi vielä muutamaksi viikoksi ja näköjään asiakkaitakin koska altaalla on lähes aina porukkaa, varsinkin viikonloppuisin. Mutta niin on päätetty. Eikö tämä sulkemisaika voisi olla joustava noin niinkun säiden yms. mukaan? Ei, koska niin on päätetty ja talvi alkaa ensi viikolla.

Tämä kai tavallaan kuvaa niitä syitä miksi Espanjassa on talouskriisi. Asiat tehdään tietyllä tavalla koska niin on päätetty sen sijaan, että asiat tehtäisi sen mukaan mikä on kysyntä ja tarve.

Suomeen on ennustettu hyisen kylmää talvea mikäli iltapäivälehtiä on uskominen. Tulisivat espanjoolit käymään Suomessa niin tietäisivät mikä on talvi.
Mutta täällä talvii alkaa reilun viikon päästä. Koska niin on päätetty.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

No hay eineksiä.

Jälleen yksi viikko takana. Viisi jäljellä.
Meinaavat peijoonit laittaa taloyhtiön puulin kiinni huomenna. Missään siitä ei ole ilmoitettu, mutta pieni tiedustelu uimavalvojalta ja selvisi, että näin on. Toki altaalle voi mennä myöhemminkin siitä aidassa olevasta aukosta, joka on julkinen salaisuus. Ei haittaa mitään, sanoi valvojakin, kaikki niin tekee. Niin myös me, altaalla on aukioloaikojen ulkopuolella enenmmän porukkaa kuin silloin kun se on auki.

Paikallinen yksityissairaalakin tuli tuossa toissapäivänä testattua. Pikkupossun oletettu hampaiden tekeminen osoittautuikin suutulehdukseksi. Suuhun tulee rakkoja, ikenet turpoaa ja niistä vuotaa verta. Syöminen sattuu ja on kuumetta. Ei pitäis pussailla poikakavereita….
Sairaalassa ( Xanit International hospital ) homma toimi mainiosti. Lastenlääkärillä käynti, nieluviljelyn otto, uusi käynti lääkärillä tuloksia ja hoito-ohjeita varten noin tunnissa. Suomessa olis mennyt useampi. Pikkupossu voi jo paremmin, kiitos kysymästä. Ruokakin maistuu jo, varsinkin kaikki herkut. Ja kyllä sieltä se hammaskin tänään bongattiin, että sekin sitten vielä kiusaa samalla. Mutta pikkupossu on sitkeä sissi.

Tällä viikolla kävimme ekan kerran silleen isosti kaupassa. Isäntä sai raahata hiki hatussa ostoksia ylös ja alas mäkiä. Pari eroa Suomen ja Espanjan välillä taas pisti silmään.
Ensinnäkin pakkauskoot. Ne on monessa tuotteessa selvästi pienempiä täällä. Esimerkiksi lihat. Monestihan Suomessa lihat on noin kolmelle hengelle per paketti. Täällä noin kahdelle. Meitä on 2,5 ja meillä kotona usein jää ruokaa sellainen ärsyttävän pieni määrä yli jota ei oikein viitsi säästää kun se ei riitä mihinkään. Täällä paketista ei jää yli kun siinä on vähemmän. Ainahan voi ostaa useamman paketin.
Sitten on valikoima. Tuo meidän lähikauppa Mercadona on kokoluokaltaa tommonen aika perus K-market. Siellä on kalatiski ja lihatiski erikseen. Hyllyvälit on väljempiä kuin Suomessa. Lisäksi siellä on suhteettoman suuri kemppariosasto puhumattakaan siitä, että viiinit ja viinat vievät yhden hyllyvälin. Niin ja tosiaan, viinaksia saa kaupasta, viinipullo maksaa melkein saman verran kuin maito eikä täällä kukaan pyöri kännissä häiriköimässä. Kyllä me deekut suomalaisetkin osattaisi tämän asian kanssa tulla toimeen, päättäjät vink vink.

Asiaan. Se mitä sieltä ei löydy on hyllytolkulla säilykkeitä ja eineksiä. Niitä on joo, mutta huomattavasti vähemmän. Tuoretta ruokaa sitäkin enemmän. Ja kalat ja lihat vaikuttaisivat hyvin pitkälti olevan lähiruokaa. Ja edullista. Ostin 1,5kg kanaa. Siinä oli koko kana pistetty lihakirveellä paloiksi luineen päivineen, vähän höyheniäkin oli mukana. Turhat prosessoinnit sikseen. Maksoi vitosen. Siitä oli hyvä tehdä pata.
Lihoja on muutenkin kattava valikoima, eri ruhonosia ja suurin osa maustamattomia. Suomessa suurin osa lihoista lilluu siinä samassa marinadissa ja vaihtoehdot ruhonosista on aika suppeat. Miksi? Siksi, että me ollaan nirsoja ja syödään ne loput osat jauhelihana.

Kalaakin on jos jonkinlaista. Tietysti kun näin Välimeren äärellä ollaan niin onhan tuossa merta mistä ammentaa. Mutta jos kerran Suomessa myytävä Norjan lohi kasvatetaan Chilessä, josta se lennätetään Thaimaahan fileoitavaksi ja sitten meidän kauppoihin, niin miksei täältä voisi lennättää meillekin vähän kaloja niiden iänikuisten lohien ja siikojen kaverikis?

Vaikka kokki koulutukseltani olenkin ja mielestäni ihan hyvää ruokaa tehnyt ( ainakin vaa'an mukaan ), joutuu täällä taitoni koetukselle. Tulee tehtyä uusia ruokia. Tulee syötyäkin vähemmän kun ei ole sitä ylijäämään mikä pitää-syödä-pois-kun-ei-viiitsi-roskiinkaan-heittää.
On meillä taas opittavaa.


torstai 13. syyskuuta 2012

Paluu arkeen?

Tänään tein vähän töitä. Ulkona oli parhaimmillaan ( pahimmillaan ) +37 varjossa. Se on kuulkaa liikaa. Oli siis hyvä pysytellä sisätiloissa. Toinen hyvä syy on tämä mun lärvi. Se kun imee aurinkoa itseensä sienen lailla. Tätä menoa ne ei päästä mua rajalla yli kun passissa on valkonaama ja rouva itse on vallan neekeriksi ruvennut. Hyvä päivä siis yrittää vähän palautua arkirutiineihin….ei ollut helppoa ei. Ne ei vaan sovi yhteen; lämmin lomaisa ympäristö ja työt. Miten mä oon ikinä saanut matkaoppaana mitään töitä tehtyä…?
Noooh, vielä on rahaa tilillä. Ehkä joku toinen kaunis päivä…
Isäpossu ei ole paljon töitään miettinyt. Ääh, se sanoo, huomenna sitten. Se on hieno asenne. Paitsi että isäpossu on meidän perheen paras rahasampo. Nooooh, vielä on rahaa tilillä.

Pikkupossukin on alkanut loistavan ( ja helpon ) alun jälkeen muistamaan omia ominaisuuksiaan. Pientä kiukuttelua, en syö paitsi kun ei ole ruoka-aika, juoksen pakoon vaippaa vaihdettaessa, en halua nukkua….perussettiä. Annetaan pikkupossulle kuitenkin vähän löysää, koska näyttäisi siltä että ne kauan odotetut viimeiset takahampaat tekevät tuloaan. Ainakin kuolasta päätellen. Kiukuttaahan se. Mutta silläkin saralla olemme siis suuntaamassa kohti arkea.
Näiden 7 viikon aikana siis saatamme alustavasti päästä todistamaan edellisen kirjoitukseni todenmukaisuutta. Onko suomalaisen se sama vaikka voissa paistaisi? Onko se arki oikeasti pohjimmiltaan yhtään sen erilaisempaa täällä jahka kuherruskuukausi on ohi?

Sitten jotain vähemmän diippiä. Pikkupossu ui! Jumalauti se ui! Aiempaa kokemusta uimisesta pikkupossulla on peräti 3 kylpyläkäyntiä, niitä ei voida uimiseksi laskea. Pari kertaa dipattu laiturilta jortaaniin, niitäkään ei lasketa. Ensimmäiset 5 päivää mentiin lastenaltaassa, sunnuntaina vihdoin saatiin puhutettua kellukkeet käsiin. Nyt, torstaina, pikkupossu ui. Majormente. Ei huonosti 1v9kk possulta.

Eilen kävimme tutustumassa SeaLifeen, joka sijaitsee Benalmadenan satamassa. Aika pieni paikka, odotin isompaa. Kalat oli kyllä hyvin nähtävillä, mutta ehkä vähän isommat lapset jaksaa niistä kiinnostua. Pikkupossu lähinnä pelkäsi hämärää ympäristöä.
Samalla käyskentelimme satamassa. Benalmadenan satama on vertaansa vailla. Se on aivan Torremolinoksen rajalla ( juu, Torre on siis kävelymatkan päässä ) ja äänestetty neljä kertaa Välimeren parhaaksi huvipursisatamaksi. Sataman "sisällä" on kolme saarta, joissa on aika maustoja kämppiä. Antonio Banderaksellakin on kämppä siellä. Ei näkynyt Antoniota, harmi.
Ravintoita, kauppoja ja ökyjahteja oli ihan vieri vieressä. Illalla satama on varmaan aika hienon näköinen. Ainoa miinus oli, että siellä ravintoloilla oli niitä perus "Hello my friend"-sisäänheittäjiä. Muualla täällä ei ole niitä näkynyt, onneksi. Niitä ei vaan kestä.

Tänään tein tosiaan töitä. Ja sitten olin tunnin altaalla muun possulauman kanssa. Ei vielä ihan normiarkea, huomenna alkaa viikonloppukin.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Espanjassa haisee.

Espanjassa haisee.
Ja siis kaikella rakkaudella tämä lausunto. Hajut ja tuoksut ovat asia, mihin Suomessa ei useinkaan törmää. Suomi on hyvin kliininen maa, monessakin mielessä. Okei okei, haiseehan Suomessa pakokaasut, Valkeakoski ja kesällä naapurin grilli. Mutta ajatelkaa ihan arkipäiväisellä tasolla, haiseeko teidän ympäristössänne joku? Siis sellainen tunnistettava haju mikä esimerkiksi haisee aina samassa kohtaa. Itselleni ei ainakaan tule mieleen mitään sellaista.
Espanjassa haisee monikin asia. Pankkikriisi nyt ainakin, mutta se on asia erikseen. Mutta ihan käytännön tasolla roskikset, ravintolat, rannalla, kaupassa….kaikkeen tietysti tottuu, mutta ei kai näin moniin hajuihin.

Espanjassa kuuluu.
Täällä kuuluu elämä. Puheen sorinaa ihan joka paikassa. Jotenkin täällä ollaan enemmän läsnä arjessa. Suomessa on aika hiljaista loppujen lopuksi. Suomalaiset ovat hiljaista kansaa. Puhutaan puhuteltaessa. Pakerretaan töissä, sitten mennään kotiin ja ollaan siellä hiljaa porukalla. Jos metelöi, naapuri valittaa.

Suomi elää 3kk vuodesta, kesällä. Täällä ei eletä 3kk vuodesta, talvella. Tottakai ilmasto vaikuttaa niihin hajuihin ja meteliin. Lämpö tuo roskiksen aromit kaikkien sieraimille, ravintolat ovat yhtä suurta terassia ja onhan se ihmisen mieli iloisempi kun aurinko paistaa. Pitäisikö Suomi siis siirtää noin 3000km etelämmäksi? Osa suomalaisistahan tänne on jo siirtynyt havaijipaitoineen ja sandaalit+sukat-yhdistelmineen. Ovatko he kovin pahoillaan siitä, että täällä haisee ja naapurit metelöi? Eivät.

Tulisikohan meistä kansakuntana positiivisempia ja ulospäinsuuntautuneempia jos meilläkin olisi 300 päivää aurinkoa vuodessa? Unohtaisimmeko sen kliinisyyden minkä keskellä nyt elämme ja antaisimmeko niin sanotusti mennä?
Alkaisimmeko mekin haista jollekin? Alkaisimmeko mekin elää? Vaikka onko suomalainen se sama suomalainen vaikka voissa paistaisi?

Lapsellista.

Jo viikossa on käynyt selväksi muutama huomioitava asia lapsen kanssa matkustaville. Kaikki ei ole niinkuin lintukodossamme Suomessa...

Ensinnäkin maito. Lapsethan juovat maitoa, right? Meilläpäin lapset juovat maidolta maistuvaa maitoa, täällä kaiketi eivät. Tuollaisen alle 2-vuotiaan kanssa kulkiessa olemme tottuneet ottamaan maitoa mukaan, että on sitten pikkupossulle lohtujuomaa kun oikein rupeaa harmittamaan. Mm. Muksu-maidot 200ml:n pulloissa ovat olleet hyviä tähän tarkoitukseen. Maitoa löytyy lapsille 200ml:n tetroissa joka kioskista suklaan, mansikan, vanilijan ja mansikka-banaanin makuisena, mutta ei maidon makuisena. Maidon maikuista maitoa pikkutetroissa saa hakemalla hakea. Löytyi kuitenkin, jee. Maitojauhetta toki löytyy, mutta onhan se lievästi epäilyttävää kulkea pussillinen valkoista jauhetta mukanaan…

Toinen asia on lasten purkkiruoat. Pikkupossu syö kyllä samaa ruokaa kuin mekin hyvin pitkälti, mutta onhan se hyvä olla purkkiruokaakin ihan just in case. Täällä lapset eivät vissiin syö purkkiruokaa 8kk:n jälkeen tai ovat pysyvästi hampaattomia. Ei meinaa ota löytyäkseen yhtään purkkiruokaa joka olisi tarkoitettu yli 8kk:n ikäiselle tai olisi vähän karkeampaa kuin totaalista muusia jota voisi pillillä imeä. Pikkupossu katsoo sitä mössöä lähinnä ilmeellä "ootko tosissas…?". Fuengirolan Suomi-kaupassa on vanhaa kunnon Pilttiä, sitä siis hätävaraksi.

Kolmas asia, vaipat. Kaiketi housuvaipat on enemmän pohjoiseurooppalainen juttu. Housuvaippoja löytyy aika nihkeästi ja pienissä paketeissa. Teippivaippoja sitten onkin överimegapakkauksissa. Mainittakoon tosin, että ostamamme housuvaipat ovat parhaita mitä olen pikkupossulle pukenut.

Tästä aasinsillalla itse lapsiin. Espanjalaiset lapset on tosi pieniä. Siis lyhyitä ja laihoja. On huvittavaa, että altaalla paikalliset kutsuvat meitin pikkupossua vauvaksi "bebe", vaikka pikkupossu on isompi kuin heidän 2-3-vuotiaansa. Ja pikkupossu on ihan normikokoinen lapsi nimestään huolimatta.

Benalmadena ja lähialueet on kyllä tosi sopivia lapsille, mitä nyt jyrkkiä mäkiä joita rattaat ei tee yhtään kevyemmiksi. On leikkipuistoja, SeaLife, Tivoli, perhospuisto, eläintarha, vesipuisto…Lapset matkustaa ilmaiseksi busseissa ja junissa. Taksit ottavat kyytiin ilman turvaistuimia. Lapsista pidetään ja niille hymyillään. Eli tähänastisten kokemusten perusteella voimme suositella lapsiperheille.

Yksi mukavimmista asioista on ollut katsoa kun lapset iästä, kansallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta leikkivät yhdessä altaalla ja leikkipuistoissa ( mitä nyt pikkupossu välillä vähän komentaa muita, varsinkin poikia ). Ei haittaa vaikka he eivät ymmärrä toistensa kieltä, lasten kieli näyttäisi olevan universaali ja hauskaa on.

Oi, ollapa itsekin lapsi. Silloin kaikki on helppoa. Miksiköhän me aikuiset tehdään asioista niin vaikeita…?

lauantai 8. syyskuuta 2012

Alkushokki/-shokittomuus

No niin rakkaat Suomen sateissa kärvistelevät ystäväni, olemme kotiutuneet Benalmadenaan eikä täällä olo nyt harmita oikeastaan ollenkaan. Vielä ainakaan.

Matka oli kokonaisuutena positiivinen kokemus. Lähtökohdat olivat aika pelottavat koska en saanut nukuttua sekuntiakaan. Kolmen eri nukkumispaikan ja parin tunnin pyörimisen jälkeen päätin lopettaa yrittämisen, kävi miten kävi. Noin 01.30, kolmen tunnin unien jälkeen pikkupossu siirrettiin autoon nukkumaan ja matka konkreettisesti alkoi. No eihän se pikkupossu nukkunut autossa kuin ehkä vartin. Yö ja rekat olivat aivan liian kiinnostavia. Lentokenttäkin oli kiinnostava. Ei vieläkään itkua, hyvä hyvä.
Jopa itse lentokoneessa oli kiinnostavaa, nousu oli kiinnostava ja sitten kiinnostus lopahti. Pieni itkukohtaus ja sitten äitipossu ja pikkupossu nukkuivat koko lennon. Great!

Olimme ostaneet kämpän vuokraajilta myös kuljetuksen kentältä. Nyt tiedämme, että taksilla olisi päässyt ihan yhtä helposti ja halvemmalla. Jos on osoite tiedossa, niin taksilla vaan reippaasti.
Niin, tämä meitin kuski….lopultahan se meni niin, että me ohjasimme hänet perille ( Go Google maps! ).
Perillä viimein. Kolmen tunnin unilla rupesikin olemaan takki aika tyhjänä.
Jaa että altaalle köllimään…? No way in hell! Ohjelmassa ensimmäisenä kaupassa käynti, pikkupossu tarvitsee ruokaa. Ja maitoa. Mainittakoon tähän väliin, että korkeuserot näillä main on aika messeviä. Jos kaipaat hyvää perse-reisi-pohje-reeniä niin tervetuloa tänne! Meidän kämpiltä ei ole bussipysäkille kuin noin 300m, mutta ensimmäiset 200m on 30 asteen nousua ja viimeiset 100m 40 asteen nousua, että hoosiannaa huutaa kintut heti lähtiessä ja kauhia hiki on jo ennenkuin ollaan missään. Onneksi tuohon lähi-Mercadonaan on oikopolku joka säästää kaikkia edellä mainittuja lihaksia edes vähän. Toki me mentiin ensin harhaan, mutta ei siitä sen enempää…

Seuraavan päivän agendassa oli nettimokkulan hommaaminen…huoh. Arroyo de la Mielin keskustassa olevasta Orangen myymälästä sellaisen sitten saimme hommattua. Sitä edelsi lukuisa määrä ylämäkiä, hikeä ja kirosanoja. Asiaan…no eihän se tietenkään toiminut se mokkula. Ongelmana oli, että meitin MacBook on liian uusi! Ei ole yhteensopiva! Prkl. Seuraavana päivänä takaisin myymälään, tunti siellä, no can do, toiseen paikkaan, yes can do. Ko. paikka on Pc4U Arroyo de la Mielin aseman lähellä. Hyvää ja rehellistä palvelua englanniksi. Suosittelemme. Tarvitsimme reitittimen eli sellaisen pömpelin joka jakaa 3G-yhteyden langattomaksi verkoksi. Ironia läppäsi naamalle…jätimme samanmoisen vempeleen kotiin, koska " ei me sitä tarvita siellä"….
Loppu hyvin kaiki hyvin, nyt meillä on netti kämpässä. Ylikallis ja hidas, mutta netti kuitenkin.
Vihjeenä matkaajille, täällä on useissa kahviloissa ja ravintoloissa ilmainen wi-fi. Sitä kannattaa hyödyntää, niin mekin teemme ja säästämme omat gigamme.

Olemme siis kotiutuneet. Hikoilukin on jo parissa päivässä vähentynyt vuolaasta siedettävään. Pikkupossu on jo saanut uikkarinrajat altaalla + pari kaveria + poikakaverin. Kaupasta on ruvennut löytymään muutakin kuin euron maksavat punkut ja pohkeet ovat lakanneet kramppaamasta.
Lämpötila on tänään siinä +30 kieppeillä ja samanlaista lupaavat jatkossakin. Kaikki hyvin. Todo bien. Enää ei vituta.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kummallinen ihmismieli

Viimeinen yö kotona. Ensi yönä klo 01.30 lähtee possulauma kohti lentokenttää ja sitten Malagaa.
Viimeinen yö...nyyh.
Sitä on ihan ihmeen haikea olo. Tai ehkä paremminkin skitsofreeninen. Välillä on ihan intona, välillä haikeana. Välillä hirvee paniikki, että onko kaikki tarvittava pakattu, välillä ei vois vähempää kiinnostaa.
Oli kaikki pakattu tai ei, reilun 24 tunnin päästä alkaa olemaan myöhäistä purkaa laukkuja ja tarkistaa. Näillä mennään.

Ulkona tihuuttaa vettä, on harmaata ja ankeaa. Seuraavan kerran kirjoittelen teille aurinkoisesta Benalmadenasta. Jahka olemme asettuneet taloksi ja saaneet läppärin uuteen sijoituspaikkaansa, kerron kaiken lentomatkasta ja lämpöaallon tuomasta alkujärkytyksestä.

Ulkona tihuuttaa vettä, on harmaata ja ankeaa. Silti olo on haikea. Kummallinen on tuo ihmismieli välillä...

Adios. Hasta luego.