Kaikki puunhalaajat, lopettakaa lukeminen nyt! Jatko ei ole teidän hipiällenne sopivaa.
Vuokratkaa hyvät ihmiset auto kun oleilette etelän maissa! Sillä tavoin näkee niin paljon enemmän. Ja ihan jo arkistenkin asioiden hoitaminen on helpompaa. Me vuokrattiin ja ainoa asia mikä kaduttaa on se, ettei tullut aikaisemmin vuokrattua. Varsinkin kun tuollaisen ratasikäisen lapsen kanssa liikkuu niin onpahan kätevää kun ei tarvitse miettiä, että mitä saa otettua mukaan. Kaiken voi ottaa mukaan, vaikka matkalaukunkin. Ei me sentään sitä otettu…
Enivei, jo parissa päivässä on reviirimme laajentunut huomattavasti. Eikä tarvitse miettiä bussi/juna-aikatauluja. Pikkupossukin nukkuu mukavasti autossa jos nukuttaa.
Ainakin Espanjassa on tosi helppoa ajella. Vaikka yleinen käsitys kai onkin, että liikenne on ihan kamalaa ja kaikki vaan tööttäilee, niin mitä vielä. Hyvin saa tällaiset turistitkin tilaa. Tiet on pääosin hyväkuntoisia ja päätiet selkeästi merkittyjä. Heti perää pakko ihmetellä, että miten ihmiskunta on selvinnyt ennen navigaattoreita? En nyt millään voisi kuvitella itseäni sen ison tiekartaston kanssa repsikan paikalla antamassa harhaanjohtavia neuvoja…vaan kyllä mekin silloin, kun minä olin pikkupossu, selvisimme paikkaan jos toiseenkin ihan ilman navigaattoria. Tai no oli meillä navigaattori, äitini.
Auton vuokraaminen on mielestäni ihan kohtuu hintaista. Vuokraajia löytyy yllin kyllin, me valitsimme www.briansrentacar.com. Kolme syytä; kämpän vuokraaja suositteli, english speaking ja he toivat auton meille "kotiin" ekana päivänä.
Meidän pirssi on Fiat Punto Grande, kuuluu toiseksi pienimpien autojen kategoriaan. Hinta on 110€ viikko. Lastenistuin +20€, nouto+haku 30€. Eli siis 160€ viikko. Ei kauhian paha minusta. Tiedä sitten muista. Toki heille piti antaa Visalta deposit, että jos kuitenkin mällätään auto, niin on sitten rahat jo valmiiksi pois raukoilta. Mutta tämä on ihan normaali käytäntö, joten ei siitä enempää.
Vaikka julkinen liikennekin on Costa del Solilla ihan hyvin hoidettu ja kolme viikkoa busseja ja junia käytimme, niin kyllä tämä pikku-Fiiatti on ihan paras. Ylihuomenna lähdemme maaseutua ja vuoristoa katselemaan, ei tulis bussilla lähdettyä. Että ei muuta kuin Willie Nelsonit täysille ja tien päälle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti