perjantai 22. marraskuuta 2013
Tilataan yksi pilkkihaalari.
Jos joku sanoo, että Espanjassa on talvellakin lämmin, se puhuu paskaa. Oikeammin se sanotaan, että Espanjassa on talvella lämpimämpi kuin Suomessa. Ja vielä oikeammin se sanotaan, että Espanjassa on talvella ulkona lämpimämpi kuin Suomessa.
Voin meinaan kertoa, että reuman kanssa tänne on aivan turha tulla talvehtimaan. Täältä päinvastoin varmaan saa sen reuman. Sisällä on niin kylmä, että tekisi mieli pukea pilkkihaalari päälle. Ja for the record, mä en yleensä palele.
Kylmäähän on monenlaista. Kipakka pakkanen on joskus ihan mukavaa kylmää ja kun pääsee lämpimään, niin tunne poskipäissä on mitä mainion.
Täällä kylmä on sellaista luihin ja ytimiin porautuvaa, jatkuvaa koleutta joka ei tunnu lähtevän vaikka kuinka laittaa villasukkaa jalkaan ja vilttiä päälle.
Se on inhottavaa kylmyyttä.
Lämmityshän täällä ihan olematonta ja mikäli et halua sydänkohtausta sähkölaskun muodossa niin mieluummin puet enemmän päälle kuin laitat patterit hohkamaan.
Kivilattiat ei auta asiaa eikä mattoja tietenkään liikaa kannata käyttää. Menee se kaunis kivilattia sitten piiloon.
Ikknoiden tiivistys on myös aika naurettavalla tasolla ja tuulisena päivänä näyttää, että lasit helähtää sisään minä hetkenä tahansa.
Ulkona auringossa on ihan mukavaa ja paikoitellen onkin tosi vaikeaa löytää sitä sopivaa vaatetusta. Auringossa pärjää paitasillaan, varjossa tarvitsee takin ja tuulen sopivasti puhalteassa tarvitsee myös ankkurin. On meinaan semmosia tuulia, että Suomen ilmatieteenlaitos sais myrskyvaroituksia rustata harva se päivä. Ja totta kai se tuuli yleensä yltyy illaksi eli kun on muutenkin kylmää.
Mutta ei sillä, en minä valita. Tai no valitan minä pikkasen.
Kyllähän tämä Suomen syys-talven sade-loska-whatever kelit voittaa, mutta Suomessa sentään voi mennä sisälle lämpimään ja heittää ulkovaatteet pois.
Kolme viikkoa täällä tähän aikaan vuodesta ja mun nivelet on ihan jäässä. Tuntuu kuin olisin raihnainen mummeli, kun niveliä niin kolottaa.
Ja mä en voi mennä sisälle lämmittelemään. Mä oon jo sisällä.
Ei ala veri kivasti kiertää näillä kasvoilla ja poskia nipistellä.
Paikallisilla on jo toppatakit päällä ulkona ja lämpötila on tossa +17 kieppeillä.
Mitähän niillä on päällä kotonaan…?
torstai 14. marraskuuta 2013
Más colores, por favor!
En tiedä onko se tuo aurinko vai onko se vaan yleisesti se tosiasia, että täällä on enemmän värejä. Luonnossa, ihmisissä, kaikkialla. Mutta täällä minunkin mustanpuhuva vaatetukseni saa väriä. Isäpossukin käyttää muitakin kuin mustia t-paitoja.
Suomihan on ihan tunnetusti aika väritön maa. Joo joo, onhan meillä kesä ja ruska ja niiden väriloisto ja ja ja...mutta loput noin 7 kuukautta vuodesta Suomi pukeutuu harmaaseen, ruskeaan ja mustaan. Ja kirjamellisesti pukeutuu. Musta on aina muodikas väri. Ajaton. Se hoikentaa, joskaan ei ihmeisiin pysty.
Oletteko koskaan pysähtyneet katsomaan suomalaista katukuvaa syys-talviaikaan? Jos siellä nyt joku erehtyy värikkäästi pukeutumaan niin katsotaan, että mikäs perkeleen hippi siellä menee.
Väriähän voi toki käyttää. Mustan tehosteena. Korostaakseen kuinka mustaa se musta onkaan. Iloista jengiä noin niinkun majormente.
Itsekin sorrun mustaan. Osin siksi, että suurin osa myytävistä vaatteista on joko mustia tai pastellisävyisiä. Tai niinkun nykyään on niitä neon-värejä joita en toivonut näkeväni 80-luvun jälkeen. Osin siksi, että se - niinkuin sanoin - hoikentaa.
Täällä olen poissa heimoni piiristä, kukaan ei minua tunne ja kaupoissa musta on se väri, jota löytyy vähiten.
Olen siis taas löytänyt värit! Löytäkää tekin! Jos sinulla on iloinen ja värikäs pipo, niin kukaan ei huomaa jos olet läski! Ne huomaa sen pipon ja ajattelee, että mikäs perkeleen hippi se siinä menee. Mieluummin hippi kuin mustaa, väritöntä massaa.

maanantai 11. marraskuuta 2013
No mittee?
Nyt on takana noin 10 päivää ja kaikki on edelleen hyvin tuttua. Mutta mukavaa silti. Tuttuus johtuu hyvin pitkälti siitä, että meillä on nuo kaksi turistia matkassa. Ollaan siis pyöritty paljon samoissa mestoissa kuin itse pyörimme viime vuonna. That really tells us nothing.
Merkittävää kuitenkin on, kuinka luontevaa oleminen, ajaminen ja liikkuminen täällä on. Kaupasta löytyy kaikki ihan sujuvasti, samoin apteekista. Tankkaaminen onnistuu. Lääkärissä on tälläkin reissulla käyty menestyksekkäästi. Parkkeeraaminen tuplaparkkiin hätävilkut päällä...sekin onnistuu. Eli kaikki arkiset asiat hoituu.
Entäs sitten ne loput arkiset asiat? Noin niinkun muuttoa ajatellen. Laskut? Vuokrat? Virastohelevetti? Yms in spanish...and with the spanish. Mittee?
Tämän alueen hyvä puoli ( ja tavallaan myös huono ) on se, että suomalaisia, niitä löytyy. Pari päivää sitten olimme Fuengirolassa lounasta syömässä eräässä ravintolassa Los Bolichesissa ( suomalaisten alue ). Valitsimme ravintolan ihan randomisti ja kuinka ollakaan kaikissa meitä ympäröivissä pöydissä oli suomalaisia. Jos keli ei olisi ollut mitä se oli, niin olisi voinut kuvitella olevansa Rossossa. Heimon tukea on siis helposti saatavilla.
Aiemmin ajattelin, että perhana sinne suomalaisten aurinkoparatiisiin en kyllä halua! Mutta nyt ajateltuna, ei se nyt niin paha asia ole. Sama aurinko sinne paistaa. Ja loppujen lopuksi nämä välimatkat täällä Malaga-Torremolinos-Benalmadena-Fuengirola ovat ihan samat kuin Helsinki-Vantaa-Hyvinkää-Riihimäki. Eikä jengi ole läheskään yhtä ärsyttävää. Eli eiköhän muutamasta suomalaisesta selviä. Sitä paitsi miekä menee tummuuteni puolesta ihan paikallisesta, joten no pasa nada.
Mutta vakavasti ajateltuna, seuraava askel kohti lumetonta elämää olisi siis 11kk vuokrasopimus. Täällä tehdään 11kk sopimuksia, koska vuoden asumisen jälkeen vuokralaiselle siirtyy tiettyjä oikeuksia asunnon suhteen. 300-600€ kuussa sijainnista riippuen saat hyvän asunnon. Esim. tuosta meidän tykkäämästä Benalmadena Pueblosta saa 360€/kk 115 neliön asunnon. Ei tosin uima-allasta, mutta sillä hinnalla...mitä saa Suomesta? Eipä paljon mittään. Ja se on vaan puolet meidän kuukausittaisesta lainanlyhennyksestä. Eikä meillä paista aurinko 300 päivää vuodessa.
No mittee? Talo tarvis saada myytyä, joo-o.

lauantai 2. marraskuuta 2013
Same same but different.
Kaikki on samanlaista. Mutta erilaista. Tämä on ensimmäinen kerta kun olemme samassa paikassa uudelleen. Siinä on tietty ne ilmiselvät etunsa. Paikat on tuttuja, ei mene aikaa tutustumiseen. Kaikki löytyy helpommin, ajan voi käyttää tehokkaammin etc. Jos olisimme vain kolmisin oman pikku perheemme kesken, tämä voisi käydä jopa tylsäksi, mutta onneksi meillä on nuo appipossut. Hedän avullaan voimme a) pyöriä samoissa mestoissa uudelleen huoletta ja b) tuntea itsemme päteviksi paikallisstuntemuksellamme.
Olemme nyt olleet kohteessa noin 30 tuntia, joten aikaa on vielä 670 tuntia. Kaikenlaista voi tapahtua.
Viimeksi kun olimme täälllä vuosi sitten, ei pikkupossu vielä juuri osannut puhua. Nyt se ei juurikaan ole hiljaa. Hauska on nähdä kuinka erilailla asiat on nyt, kun pikkupossu voi kertoa näkemästään, kokemastaan ja sanoa suoraan miten hommat on. Jo nyt on käynyt selväksi, että se muistaa jotain vuoden takaisesta. Uhma ja haluttomuus nukkua tuovat omat pikku vivahteensa, mutta onneksi maailmaan mölyä mahtuu. Ja minulla on korvatulpat mukana.
Kelithän on vuodenaikaan nähden tavallista lämpimämmät. Virallinen ennuste on noin +20, mutta todellisuus on jossain +25 hujakoilla. Ero kesään on illat, yöt ja varjot. Heti kun aurinko ei paista päin, on viileää. Ja sisällä on kalseaa. Kivilattiat eikä lämmitystä. Se on asia, mikä Suomessa on paremmin.
Tämä meitin tämänkertainen kämppä on hieman Benalmadenasta Fuengirolaan päin, alueella nimeltä Torremuelle. Brittien asuttamaa aluetta, merinäkymät, paritalon puolikas omalla uima-altaalla ja hyvin brittiläis-espanjalaiseen tyylliin sisustettu. Ihan perus ok, siisti kämppä, mutta itse ainakin kaipaisin enemmän keittiövarustelua ja liinavaate/pyyhevalikoiman olisi voinut uusia vuoden 1980 jälkeen. Mutta en valita. Tämä on heidän tyylilleen hyvin ominaista. I will survive.
Nyt on siis toinen ilta täällä. Eilen saavuimme lentokentältä kaupan kautta kämpille noin klo 19.30 aikoihin. Nyt kello on 21.30 ja kaikki muut ovat jo nukkumassa. Niin on rankkaa tämä etelän meininki.
Tähän mennessä merkillepantavia asiota on mm. että isäpossu on hymyillyt tavallista enemmän, mammapossu ei kilahtanut lentokoneessa ( eka lento ever ), pappapossu on jo puhunut paikallisittain ja minä…minä en ole miettinyt juuri mitään. Ainakaan työjuttuja. Ei tämä siis huonosti ole alkanut.
Mutta vielä voi kaikenlaista tapahtua...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)