tiistai 15. lokakuuta 2013

Läntistä vastatuulta.

Meidän perhe kun matkustaa niin siihen usein liittyy jotain jännitysmomentteja. Tälläkään kertaa emme petä odotuksia.
Sen lisäksi, että isäpossu painii päivät pitkät it-maailmassa saadakseen kaikki työt tehtyä ennen lähtöä, on myös muut instanssit päättäneet tehdä elämästämme.....noh, jännittävämpää.

Eilen satuin ihan vahingossa bongaamaan uutisen, että Norwegianin kaikki 620 lentäjää aikovat mennä kahden viikon päästä lakkoon. 4 päivää ennen meidän lähtöä. Great!
Eikä siinä vielä kaikki! Lisäksi Suomen lennonjohtajat meinaavat ruveta lakkoilemaan 30.10. eli lähtöämme edellisenä päivänä. Fan-fucking-tastic!
Eli nyt täytyy kaiken muun normaalin arkitoiminnan, töiden, loman aikaisten funktioiden suunnittelun ja uhmaikäisen kanssa taiteilun lisäksi vielä seurata lakon edistymistä, tehdä plan B ja varautua rahalliseen tappioon lentolippujen muodossa. Hip hip huraa!
Ja kyllä! Meillä on matkavakuutus. Ja kyllä! Se on kattavin mitä tuohon vakuutuspakettiin saa. Ja ei! Se ei korvaa lakon takia menetettyjä lentolippurahoja. Jipii!
No mutta matkavakuutuksen hoitokuluosuus on kattava, joten taidan tarvita jotain rauhoittavia sitten Espanjassa. Jahka sinne ensin päästään. Ja sinnehän päästään. Tavalla tai toisella.

Täytyy nyt vaan luottaa eurooppalaiseen ja ennen kaikkea pohjoismaalaiseen "järki ennen tunnetta"-mentaliteettiin ja täälläpäin tapahtuneiden lakkojen historiaan ja toivoa, että tämäkin lakko on ohi parissa päivässä ja Norski nousee lähtöpäivänämme. Ei ehkä lennonjohtajien takia aikataulussa, mutta nousee kumminkin.
Ei jaksais säätää yhtään enempää, mutta tuleepahan loma ainakin tarpeeseen.


maanantai 7. lokakuuta 2013

Teaser 2.

Tik tak, tik tak...noin 25 vuorokautta siihen, kun lentomme nousee Seutulasta.
Tik tak, tik tak...noin 605 tuntia siihen, kun saavumme Malagan kentälle ja lämmin ilma lehahtaa kasvoillemme.
Tik tak, tik tak...noin 36470 minuuttia siihen, kun revin pikkupossua uima-altaan reunalta sisälle ja selitän, että pitää ottaa vaatteet ensin pois.
Tik tak, tik tak....noin 2 185 000 sekuntia siihen, kun unohdan Suomen ja syksyn.

2 184 999, 2 184 998......